MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio ihmettelee kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon viikonloppuna antamia lausuntoja, joissa hän puolustelee pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kanssa kesällä 2017 tekemäänsä päätöstä heittää perussuomalaiset ulos hallituksesta ”arvopohjaan” vedoten.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kaksi suomalaista asiantuntijaa ovat arvioineet varsin samalla tavalla ensi toukokuussa pidettäviä Euroopan parlamenttivaaleja. Suomen Yrittäjien Brysselin-asiantuntija Mira-Maria Kontkasen kirjoitus on julkaistu Suomen Yrittäjien blogina otsikolla EU:n voimasuhteet uusiksi kevään parlamenttivaaleissa. Helsingin Yliopiston tutkijan Antti Ronkaisen kirjoitus Suuri koalitio historiaan myös EU-parlamentissa – sysäävätkö kansallismieliset vasemmiston oppositioon?, on julkaistu Suomen Kuvalehden blogina.  Lue lisää >

  • Viikon 2. reagoiduin

Kokkolassa on syntynyt kohu kaupungin lukiolaisille näytetystä elokuvasta. Rainan oli tarkoitus johdatella nuoria suvaitsevaisuuteen, mutta tuloksena oli jotakin ihan muuta. ”Huonoin elokuva, jonka koskaan olen nähnyt”, ”vaikutti pornoelokuvalta”, ”liikaa seksiä koululaiselle”, ”pedofilian rajamailla”, ”kummallinen ja epämiellyttävä”, nuoret kommentoivat Svenska Ylellä. Lukiolaisten oli katsottava opetuksellinen elokuva – poisjäänti tarkoitti 10 euron sakkomaksua. Sakolta välttyi kirjoitettamalla koulussa...  Lue lisää >

EU:n pahamaineisen tekijänoikeusdirektiivin piti olla loppusuoralla. Jäsenmaita edustavien ministerien oli tarkoitus äänestää direktiivin voimaanastumisesta 21. tammikuuta. Äänestystä kuitenkin siirrettiin hamaan tulevaisuuteen, kun 11 jäsenmaata ilmoittivat, etteivät ne aio tukea direktiiviä sen nykyisessä muodossa, Tietoviikko kertoi.  Lue lisää >

FB

Nettihahmo Jiri Keronen on valittu perussuomalaiusten eduskuntavaaliehdokkaaksi Uudellemaalle. Hän kertoi asiasta tänään blogissaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Ylen oikeustoimittajan Päivi Happosen blogikirjoitus on herättänyt runsaasti keskustelua sosiaalisessa mediassa sen jälkeen kun Oulun poliisi tyrmäsi Happosen esittämät väitteet. Happosen mukaan Oulun poliisi olisi pohdiskellut menikö seksuaalirikoksiin liittyvä tiedottaminen liian pitkälle. Suomen Uutiset kysyi asiasta Ylen päätoimittajalta Jouko Jokiselta.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Ympäristökeskustelu maassamme on lyömässä pahasti yli yksityisautoilun kurittamisessa. Poliitikot oikein kilpailevat, kuka keksii järjettömimmän rankaisukeinon. Vihreät eivät enää ole yksin haihatteluineen, vaan myös vanhat puolueet ovat lähteneet leikkiin mukaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

SDP:n tuore ilmasto-ohjelma julistaa, että seuraavalla hallituskaudella tulisi laatia aikataulu uusien polttomoottoriautojen kieltämiseksi henkilöliikenteessä. Perussuomalaiset pitävät esitystä täysin järjettömänä ja jopa vaarallisena.  Lue lisää >

Hallituksen tulee vetää sote-uudistus kokonaan pois eduskunnan käsittelystä ja valmistella sen ongelmakohdat uudelleen. Tämä on valitettava totuus, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen.  Lue lisää >

Italian varapääministerit ovat laukoneet taas Ranskasta tulikivenkatkuisia kommentteja. Ranska hiiltyi niin pahasti, että se vaati Italian suurlähettiläältä vastauksia. Italian mukaan Ranskaa kiinnostaa vain Libyan öljy, ja että Ranskan ”siirtomaat” aiheuttavat massamaahanmuuttoa Afrikasta Italian rannikoille.  Lue lisää >

Perussuomalaiset kutsuivat viime viikolla koko muun opposition mukaan välikysymykseen sisäisestä turvallisuudesta. Neuvottelujen piti olla tänään klo 13. SDP kieltäytyi Antti Lindtmanin suulla lähes välittömästi ja muilta kieltäytymisiä alkoi tulla pikkuhiljaa sen jälkeen, joten välikysymykseen tarvittavaa vähintään 20 kansanedustajaa ei saatu mukaan.  Lue lisää >

Perussuomalaisilla ja teollisuusliitoilla on yhtenevät ilmastopoliittiset tavoitteet teollisuuden toimintaedellytysten parantamiseksi.  Lue lisää >

Maria Lohela loikkasi Liike Nytiin. Asia selvisi iltapäivän mediatilaisuudessa. Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo oli eilen vihjannut kansanedustajatulokkaasta, muttei vielä tuolloin kertonut, kenestä oli kyse.  Lue lisää >


Buy Coolest Soccer Jerseys Wholesale Replica Cheap MLB Jerseys Cheap NBA Jerseys Wholesale NFL Jerseys AIR's duck All Sports Share News Web Sitemap Replica Soccer Jerseys Wholesale Mlb Jerseys Buy Best Cheap NHL jerseys Online Wholesale NCAA jerseys