Tilaajalle

Imatralainen Milla menetti sekakäytön vuoksi työkyvyn ja läheiset ihmissuhteet — Yhdeksän vuotta sitten hän raitistui ja päätti rakentaa elämänsä uudelleen: ”Olen seissyt monen päihteisiin kuolleen haudalla”

Nyt 41-vuotias Milla pystyi pitämään elämänsä kulissit pitkään pystyssä. Alkoholin ja lääkkeiden väärinkäyttö johti lopulta kaoottiseen elämään ja laitoskierteeseen. Imatran AA-ryhmästä saatu vertaistuki muutti kuitenkin Millan elämässä kaiken.

Kanerva Jalarvo



Millan mukaan useimmat hakevat apua AA-ryhmistä ja paljon
ennen niin sanottua pohjakosketusta. - Olisi ollut tietysti hienoa, jos olisin
raitistunut aiemmin. Tarvitsin kuitenkin kaikki ne kokemukset, jotta saatoin
löytää todellisen halun taistella riippuvuutta vastaan.
Millan mukaan useimmat hakevat apua AA-ryhmistä ja paljon ennen niin sanottua pohjakosketusta. - Olisi ollut tietysti hienoa, jos olisin raitistunut aiemmin. Tarvitsin kuitenkin kaikki ne kokemukset, jotta saatoin löytää todellisen halun taistella riippuvuutta vastaan.

Kesäkuussa 2007 imatralainen Milla käveli ensimmäistä kertaa AA-ryhmän kokoukseen Esterinkadulle. Suuren pöydän ääressä istui parikymmentä henkeä.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset


0k's - We Share News KG'in9 Share News Wholesale NHL Jerseys Top Selling NBA Jerseys Wholesale Replica Cheap MLB Jerseys Wholesale NCAA jerseys Pitty's News Wholesale Cheap MLB Jerseys From China Cheap Wholesale NFL Jerseys USA Top Selling NFL Jerseys